top of page

Tietosuoja

Kunnioitamme yksityisyyttäsi ja oikeuttasi itseäsi koskeviin tietoihin. Siksi henkilötietojen lainmukainen, turvallinen käsittely ja tietosuojan korkea taso ovat kaiken toimintamme edellytys.

Tietosuojasta tarkemmin

Olemme sitoutuneet noudattamaan Euroopan Unionin yleisen tietosuoja-asetuksen (GDPR) mukaisia toimintaperiaatteita henkilötietojen käsittelyssä.  

Tietojen hankinta ja säilyttäminen

Saamme kaikki käyttöömme luovutetut henkilötiedot suoraan viestinnästämme kiinnostuneilta (esimerkiksi uutiskirjeen tilaajilta). Lisäksi hyödynnämme olemassa olevaa jäsenrekisteriämme. Käytämme sivustomme kävijöiden seurantatyökaluna myös Google Analytics seurantapalvelua, mutta Googlella ei ole kuitenkaan oikeutta tallentaa tämän sivuston kävijöiden IP-osoitteita. 

Tietojen käsittely ja käsittelijät

Käytämme henkilötietojasi toimintaamme liittyvään tiedottamiseen ja viestintään. Huolehdimme henkilötietojesi salassapidosta ja asianmukaisesta käsittelystä. Olemme nimenneet tietosuojavastaavan, joka toimii tarvittaessa yhteyshenkilönä tietosuojaan liittyvissä asioissa.

Avoimuus rekisteröityjä kohtaan

Rekisteröitynä (kun esimerkiksi tilaat sivujemme kautta uutiskirjeen) sinulla on oikeus tarkistaa, korjata tai pyytää itseäsi koskevien tietojen poistamista rekistereistä ja esittää muut rekisteröidyn oikeuksia koskevat pyynnöt ottamalla yhteyttä sähköpostitse tietosuojavastaavaamme. Käsittelemme pyynnöt mahdollisimman nopeasti.

Menettely tietosuojan vaarantuessa

Mikäli epäilemme tai havaitsemme tietosuojan vaarantuneen, tutkimme asian välittömästi ja puutumme siihen. Asianosaisia tahoja tiedotetaan asiasta henkilökohtaisesti, jos se on aiheellista korjaavien toimenpiteiden tekemiseksi tai vahingon rajaamiseksi. Teemme myös GDPR-tietosuoja-asetuksen edellyttämät viranomaisilmoitukset havaituista tietosuojaongelmista.

Tietosuojaperiaatteiden päivittäminen

Tarkastelemme ja päivitämme tietosuojapolitiikkamme säännöllisesti ja huomioimme mahdolliset muutokset lainsäädännössä ja viranomaisohjeistuksessa. 

Tietosuojadokumentit ja niiden saatavuus

Tietosuojapolitiikan muutoksista tiedotetaan verkkosivuillamme, jossa tämän dokumentin uusin versio on saatavilla. 

Tietosuojavastaava 

Mäntyharjun Puolueisiin Sitoutumattomat ry 
Tiina Maczulskij 
postia@mantyharjunsitoutumattomat.fi 

Tutustu lisää

Yhteinen äänenkannatin.

Tarvitsemme kaikki mukaan kehittämään rakasta kotikuntaamme! Kerro meille mitä sinä pidät Mäntyharjussa tärkeänä tai puolustamisen arvoisena asiana! Vai harmittaako sinua jokin tai onko mielessäsi jokin muhimaan jäänyt kehitystarve tai -ehdotus, joka meidän tulisi toteuttaa?

MantyharjunSitoutumattomat_verkkosivusto_edited.jpg
bottom of page
Statcounter statistiikka