top of page
Writer's pictureMäntyharjun Sitoutumattomat

Nyt rakennetaan koko Etelä-Savon hyvinvointia ja elinvoimaa

Aluevaalit on koko maakunnan tulevaisuuden kannalta tärkeimmät vaalit koskaan. Nyt on aika rakentaa koko maakunnan yhteistä tulevaisuutta järjestämällä sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen palvelut niin, että kaikkia maakunnan asukkaita palvellaan tasapuolisesti asuinpaikkakunnasta riippumatta. Meillä on maakunnassa kaksitoista jokainen omalla tavallaan upeaa paikkakuntaa, joiden yhteistyöllä voimme viedä koko Etelä-Savon elinvoimaa eteenpäin myös tämän Sote-uudistuksen avulla. Mielestämme on aika jättää turha paikkakuntien ja puolueiden välinen riitely pois ja keskittyä maakuntamme asukkaiden terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen, luoden samalla Etelä-Savoon kaivattua elinvoimaa.


Jotta pystyy lähtemään ehdokkaaksi vaaleihin nykyisestä puoluepolitiikasta riippumattomana, on perustettava valitsijayhdistys ehdokkaan taakse. Näissä vaaleissa valitsijayhdistyksen perustamiseen tarvitaan vähintään 50 hyvinvointialueella asuvaa äänioikeutettua henkilöä, jota ei vaadita puolueiden ehdokkailta. Lisäksi puolueiden vaalityötä tuetaan meidän kaikkien yhteisillä verorahoilla.


Vaikka puolueet ovat tehneet Sitoutumattomien osallistumisen vaaleihin vaikeaksi, ei se tahtiamme hidasta. Etelä-Savon Puolueisiin Sitoutumattomien ja maakunnan Sitoutumattomien yhdistysten muodostaman valitsijayhdistyksen ehdokkaana aluevaaleihin osallistuu Mäntyharjun kunnanvaltuutettu ja kunnanhallituksen 1. varapuheenjohtaja Toni Maczulskij. Ehdokkaamme on täysin nykyisen puoluepolitiikan ulkopuolella toimiva henkilö, joka ajaa koko maakunnan tasapuolista kehittämisestä, myös pienempien kuntien palvelutarpeet huomioiden. Maczulskijn valitsijayhdistyksen taakse onkin asettunut jo yli sata Etelä-Savon maakunnan asukasta.



Sote-uudistuksella tavoitellaan, että jokaista maakunnan asukasta palvellaan yhdenvertaisesti ja tästä tavoitteesta tulee pitää kiinni lähipalveluiden turvaamiseksi. Uudistus on valitettavasti valtakunnallisesti tarkasteltuna palveluiden keskittämistä suuriin yksiköihin. Tässä keskittämiseen tähtäävässä kehityksessä Etelä-Savon maakunta voi näyttää halutessaan toisenlaista suuntaa ja edistää kaikkien alueemme asukkaiden hyvinvointia tasapuolisesti. Juuri tämän vuoksi on erittäin tärkeää, että uudessa hyvinvointialueen valtuustossa on myös pienempien paikkakuntien edustajia, turvaten koko maakunnan elinvoimaisen kehityksen.


Hyvinvoivaa vuotta 2022,


Etelä-Savon Puolueisiin Sitoutumattomat ry. Mäntyharjun Puolueisiin Sitoutumattomat ry. Pertunmaan Sitoutumattomat ry. IKL Itsenäinen Kunta Liike Hirvensalmi Suomen Sitoutumattomat ry.

Comments


bottom of page
Statcounter statistiikka